Kestopigmentoinnit
Nykyajan kestopigmentoinnit ovat kehittyneet valtavasti vanhemmista tekniikoista. Aiemmin ne olivat kovempia ja tatuointimaisia. Nykyään ne tehdään kerrostamalla vain ihon pintakerroksiin todella ohuella nano-neulalla, eli ne eivät jätä rumia pohjia ja jäänteitä ihoon. Nykytekniikat haalistuvat tasaisesti ja kauniisti pois ihosta 1-4:ssä vuodessa, jos et halua pitää niitä.
Käymällä ylläpitovahvistuksessa niiden haalistuttua, voit taas pitää ja uusia pigmentointeja säännöllisin välein. Myös värit ovat erilaisia kuin aiempina vuosina, ne eivät sisällä raskasmetalleja tai mitään muitakaan haitallisia aineita. Käytän Biotek ja Perma blend merkin värejä. Ne täyttävät kaikki uusimmat EU-määräykset, ovat turvallisia, eivätkä sisällä mitään haitallisia aineita.
Koska pigmentoinnit tehdään kerrostaen, näin saadaan kulmissakin säädettyä myös voimakkuutta. Kulmat, silmienrajaukset, sekä huulet, kaikki pystytään toteuttamaan tänä päivänä todella luonnollisista näyttäviin ja kaikkea siltä väliltä.
Luonnollisimmillaan kestopigmentoinnit voivat olla sellaisia, että niitä ei paljon edes huomaa, mutta ilmeesi on vain pirteämpi, kirkas ja myös nuorentunut. Ystäväsi tai työkaverisi saattavat huomata vain, että jotain uutta piristävää kasvoillesi on tapahtunut ja eivät ainakaan heti huomaa mitä.
Pigmentointien tarkoitus on tuoda kasvoihin eloa ja piristävä vaikutelma. Ne myös nuorentavat tehokkaasti. Kulmat antavat kasvoihin kehykset ja nostavat katsetta. Silmienrajaukset tuovat silmät esille ja kirkastavat katsetta. Huulet taas häviävät iän myötä, varsinkin ylähuuli ja myös väri niistä häviää.
Pigmentoinnit helpottavat huomattavasti aamun meikkausrutiineja, olet aina huoliteltu ja pirteän näköinen, myös pesulla käynnin jälkeen ja silloinkin, kun et pääse meikkaamaan.
Voimakasta meikkiä ne eivät korvaa, mutta helpottavat huomattavasti sellaisenkin tekoa esim. juhliin valmistautuessa.
Nykytekniikoilla ei ole yläikärajaakaan niihen hellävaraisuuden takia ja monet ottavatkin niitä siitä syystä, että ikänäkö tai jokin muu estää meikkaamisen.
Itse en keksi pigmentoinneista mitään huonoa sanottavaa, edellyttäen tietysti että ne tehdään oikein. Nykytekniikat ovat vaikeita tehdä, juuri siitä syystä kun ne tehdään tehokkailla pigmentointikoneilla ja voimakkuus tulee suoraan kädenliikkeestä, se ei siis saa olla yhtään liian kova ja toisaalta pigmentoinnit pitää myös saada pysymään ihossa muutaman vuoden. Kokeneella tekijällä on tietämys myös erilaisista ihoista ja sen käyttäytymisestä myös teon jälkeen.
Suomalaisten ihot ovat myös erittäin haastavia ja varsinkin kulmat vaatii kokemusta saada kaikille asiakkaille täysin onnistunut lopputulos, mikä on myös iholle hellävarainen.
Tule sinäkin ja valitse vaikka Timmasta ilmainen konsultaatio, niin suunnitellaan sinulle yhdessä mieleisesi ja juuri sinun tyylillesi sopivat kestopigmentoinnit.






